Paluu-sarja, shoud 11
VALMISTUMINEN, TOBIAKSEN VIIMEINEN SHOUD
Tobiasta (Crimson
Council) kanavoinut Geoffrey Hoppe (Cauldre) (www.crimsoncircle.com)
6.6.2009, Crimson Circle -kuukausitapaaminen
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Ja niin se oli, sopimus joka tehtiin satojatuhansia
vuosia sitten kauneudessa, seesteisyydessä ja perheessä Tienin temppeleissä.
Yli 2000 vuotta sitten ennustettiin, että tämä ryhmä olisi taas koossa maan
päällä niiden kanssa, jotka enkeliulottuvuuksissa opastavat, tukevat ja rakastavat,
että tämä ryhmä olisi yhdessä koko ihmiskunnan ja luomakunnan aivan
uskomattomana ja monumentaalisena muutosaikana. Ja tässä olemme tänään.
Valmistumispäivä. Valmistumispäivä, rakas shaumbra, ja
mikä ilo minulle, Tobiakselle, on olla se, joka istuu kanssanne. Kyse ei ole
minun lähtemisestäni. Kyse ei ole minun palaamisestani maan päälle. Miksi
kyyneleet, Cauldre? Miksi nämä syvät tunteet, shaumbra? Kyse ei ole minusta. Me
- minä Tobias, Adamus, Kuthumi ja kaikki enkelit toisella puolella - itkemme muutaman
kyyneleen ja pidämme tänään oman juhlamme. Kyse on teistä, teidän
valmistumisestanne.
Matkamme
Silloin kun aloitimme työskentelemisen yhdessä, silloin
kun arkkienkeli Gabrielin kutsu kirjaimellisesti kaikui maailmankaikkeuteen,
ulottuvuuksiin, ja kutsui yhteen ihmisryhmän maan päälle tänä muutosaikana,
tämän uuden energian aikana, jotta päästään ohi umpikujasta tai hidastumisesta
kaikissa vanhoissa energioissa, niin te vastasitte. Tulitte maan päälle ja voi,
on ollut kamppailua ja haasteita, vaikeuksia. Kuten olette kertoneet meille
monta kertaa, kaikki ei ole niin helppoa, kuin me sanomme, ja me tiedämme sen.
Tiesimme sen kaiken aikaa. Mutta shaumbra, meidän täytyi jatkaa teidän
kannustamistanne ja muistuttamistanne. Meidän täytyi jatkaa sen kertomista
teille, että olette jo perillä. Meidän täytyi muistuttaa teitä siitä, että
rakastuisitte itseenne hyvin syvästi päivä toisensa jälkeen, silloin kun kaikki
näytti toimivan teitä vastaan.
Tulitte siis tänne maan päälle. Vastasitte tuohon kutsuun
emmekä tienneet 21.8.1999, miten kauan tekisimme työtä kanssanne. Löimme vetoa
tällä puolella (naurua) - kirjaimellisesti. Oli niitä… ja minun on kerrottava,
että ne jotka ovat tehneet työtä kanssanne lähimpänä, ovat olleet maan päällä
aiemmin - he ovat olleet ihmiskehossa ja työskennelleet teidän sandaaleissanne
ja vuodattaneet samoja kyyneliä ja nauraneet samoja nauruja. Lähimmät Crimson
Coucilissa tietävät, millaista se on. Kun he siis löivät vetoa siitä, miten
pitkä tämä prosessi olisi, vetona oli yleensä kolme elämää. Minä olin
optimistisempi: veikkasin vain kahta elämää (naurua). Ja olin täysin
valmistautunut olemaan kanssanne tuon koko ajan. Mutta vähän
tiesimme… vähän tiesimme siitä, että tämä kestäisi vain kymmenen vuotta.
Emme ennustaneet päivämäärää, ennustimme vain tapahtumaa.
Tiesimme, että se tapahtuisi, mutta emme tienneet, mitä teidän olisi käytävä
läpi. Ja tässä sitä ollaan - tuntuu olevan vain hetki siitä, kun aloitimme.
Tässä olemme tänään - valmistumispäivässä, eroamiskohdassa, ajassa jolloin
päästämme irti teistä. Annamme teidän mennä, jotta voimme säätää energioitamme
ja tulla takaisin tekemään kanssanne töitä eri tavalla.
Muistatteko aivan ensimmäisen virallisen shoudin - kuten
sitä kutsutaan? 21.8.1999 - oppaiden lähteminen. Voi, oli monia, jotka eivät
olleet tyytyväisiä siihen ja he lähtivät siitä paikasta Crimson Circlestä.
Mutta oli monia muita, jotka kokoontuivat yhteen, jotka muistivat ne
sopimukset, mitä teimme Tienin temppeleissä, ja jotka muistavat olleensa yhdessä
taas Jeshuan aikaan.
Oli oppaiden lähtöaikaa kymmenen vuotta sitten - otettiin
pois henkiset apupyörät. Ja voi, rakkaat ystävät, tällä hetkellä teistä joskus
tuntuu, että teillä on vaikeuksia tässä nykyhetkessä. Tuolloin kyse oli
oikeista vaikeuksista, joita kävitte läpi. Kyse oli sielun todellisesta
pimeästä yöstä. Silloin kun päästitte irti enkeliolennoista, jotka olivat
olleet kanssanne hyvin pitkään - lähimmät ystävänne - he tuntuivat hyvin paljon
omalta osaltanne. Tunsitte, että he olivat te. He olivat enkeliolentoja, jotka
olivat rinnallanne ja auttoivat säilyttämään kaikkia energioita ihmisyytenne ja
jumaluutenne välillä, energioita teidän tässä elämässä ja henkiperheenne,
enkeliperheenne, välillä ja tasapainottamaan tämän hyvin kovan 3D-ympäristön
energiaa kaikkien muiden ulottuvuuksien energioiden kanssa - ja he lähtivät. He
lähtivät.
Kävitte läpi vuonna 1999 ja 2000 pimeistä pimeimpiä
aikoja ja tunsitte olevanne hyvin yksin, tunsitte itse asiassa tulleenne
petetyksi - tunsitte, että teille lähimmät "asiat" olivat kävelleet
ulos elämästänne. Muistan lukemattomia pitkiä öitä, jolloin lohdutitte itseänne
ja yrititte kertoa itsellenne, että se oli osa suunnitelmaanne. Kertoa, että te
ette olleet tehneet mitään väärin. Miksi niin on, että kun on muutosta ja
kehitystä, ihminen ajattelee tehneensä jotain väärin? Kenties, koska se on
toisinaan tuskallista? Kyllä, tosiaankin. Kenties, koska se on pelottavaa?
Ehdottomasti. Mutta oli osa suunnitelmaanne päästää irti omista oppaistanne,
jotta voisitte ottaa täyden vastuun ja koko "minä olen" -olemuksenne.
Henkioppaat, enkeliolennot olivat joillakin muuttuneet
kainalosauvoiksi, tekosyyksi. Monet olivat mukautuneet heihin ja sanoivat:
"He kehottavat minua tekemään tätä ja he kehottavat minua tekemään
tuota", ja kun kuulimme noiden sanojen tulevan teistä, meidänkin oli
lähdettävä. Meidän oli kunnioitettava pyyntöänne lähteä, silloin kun oli tultu
siihen kohtaan, jolloin ette puhuneet omalla äänellänne, omasta itsestänne ja
omasta hengestänne.
Tämä oli vain kymmenen vuotta sitten. Silmänräpäys. Siitä
ei ole edes hengenvedon aikaa, kun aloimme kokoontua tällä tavalla. Ja vaikka
olisitte liittyneet Crimson Circleen tai alkaneet lukea shoudeja vuosi tai
viisi vuotta sitten, niin olitte energeettisesti yhteydessä aivan alusta
saakka.
Ja tässä on valmistumispäivä. Olette käyneet prosesseja
läpi. Olette käyneet läpi irtipäästämisiä, muodonmuutoksia ja viisauksia.
Olette ottaneet vastaan itsenne. Olette alkaneet ymmärtää myötätuntoa ja
rakkautta. Ette vain mukavina, unelmoivina sanoina, vaan osana itseänne, osana
elintapaanne. Olette käyneet läpi monumentaalisen muodonmuutoksen hyvin
lyhyessä ajassa - eivätkä kaikki ole selviytyneet siitä.
Puhun nyt niistä, jotka kokoontuvat ja valmistautuvat
pikkujuhlaamme, jonka olemme suunnitelleet teille tänään, jotka ovat olleet
ihmismuodossa - Monica, Christina ja lukematon määrä nimiä - jotka ovat
lähteneet ennen tätä ajankohtaa. He eivät lähteneet, koska maan päällä oli niin
vaikeaa, vaan koska he rakastivat teitä hyvin paljon ja halusivat olla tällä
puolella lisäämässä oman ihmisenkelitukensa siihen, mitä teette omalla
puolellanne. He kerääntyvät tänne tänään yhdessä kaikkien muiden vieraiden
kanssa, joita meillä on ollut kymmenen vuoden aikana. Kaikki vieraat
kerääntyvät tänään yhteen valmistumisenne vuoksi.
Eroamiskohta
On aika rakastaa itseänne. On sellainen eroamiskohta,
millaista emme ole koskaan yhdessä kokeneet. Olette tunteneet sen menneillä
viikoilla. Viime öinä jotkut teistä ovat nähneet unta valmistujaisseremoniasta
ja rakkaat ystävät, älkää huolehtiko. Tiedän, että jotkut näkivät unta siitä, että te ette päässeet
valmistujaisiinne ajoissa, että myöhästyitte, että tämä seremonia oli menossa.
Ajattelitte, että kyse oli high school- tai college-valmistujaisista. Ei ollut,
oli kyse tästä.
Jotkut teistä eivät löytäneet autonavaimia päästäksenne
autolla valmistujaisiin. Jotkut teistä häiriintyivät matkan varrella
yrittäessään auttaa jotakuta toista. Mutta haluan kertoa teille nyt, että
selvisitte. Olette täällä. Tuo uni oli vain omia pelkojanne, omia huolianne ja
- kuten puhumme hetken kuluttua - omaa niiden lahjojenne ja kokemustenne
sabotointia, jotka todella ansaitsette ja jotka olette järjestäneet itsellenne.
Jotkut teistä ovat viime viikkojen aikana miettineet
hyvin syvällisesti ja tunteellisesti lähtemistä - ette ole tunteneet, että
teillä on vastaukset ja että voisitte jatkaa askeltakaan pidemmälle. Mutta
haluan muistuttaa jokaista teitä, joko lähdette tai ette - ja jotkut teistä
lähtevät noin seuraavan viikon aikana - että älkää huolehtiko,
tiedätte jo, kuka olette emmekä me emme tee tuota päätöstä. Mutta jotkut teistä
lähtevät ja tulevat meidän puolellemme - jotkut jotka ovat hyvin, hyvin
rakkaita ja läheisiä.
Mutta haluan kertoa teille nyt, että selvisitte tälle
virstanpylväälle. Selvisitte valmistujaisjuhlaan. Nyt voitte vain päästää irti.
Olette tässä. Sallitte itsenne muuttumisen, sielunne eheytymisen. Selvisitte.
Ja jos päätätte tulla takaisin meidän puolellemme, toivotamme teidät
tervetulleeksi avoimin sylin ja rakkaudella. Te ette tee huonoa päätöstä tai
väärää päätöstä. Teette valinnan. Se on tärkein asia. Lakatkaa olemasta niin
kova itsellenne.
Tai voitte päättää jäädä maan päälle ja katsoa, mitä
seuraavaksi tapahtuu; katsoa, mihin shaumbra menee; katsoa, mitä tapahtuu, kun
Adamus alkaa työskennellä kanssanne uuden energian kanssa; katsoa, mitä
tapahtuu, kun allekirjoitatte oman julistuksenne, että otatte täyden vastuun
itsestänne luojana - katsoa, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Jollakin teistä on ollut vaikeaa, koska olette käyneet
läpi hyvin intensiivisen irtipäästämisprosessin, intensiivisen ihmis- ja
henki-itsenne transformaation, missä olisi pitänyt mennä kolme elämää. Ja tässä
olemme, yhdessä valmistumispäivässämme. Juhlapäivässä.
Oli aika - ei kovinkaan kauan sitten - ja monet teistä
tulevat muistamaan ne elämät, mukaan luettuna kenties tämä elämä, jolloin
Jahven nimeä ei voinut sanoa ääneen, jolloin se oli naamioitava, jolloin siitä
oli käytettävä alkukirjaimia (YHWH). Ette voineet sanoa myöskään sanaa Jumala,
ei siksi että Jumala suuttuisi ja heittäisi alas salamoita, ei siksi että sen
oli tarkoitus olla hyvin mystinen. Mutta oli aika jolloin ihmisitse ei pystynyt
edes tunnistamaan ja sanomaan sanaa "Jumala". Oli ajateltava kaikkia
muita sanoja. Ei voitu sanoa sanaa "Henki", ei voitu sanoa sanaa
"ikuinen sielu".
Ja tässä on ihmisryhmä, jonka ei tarvitse kätkeytyä
neljän kirjaimen taakse, jotka muodostavat viitan tai naamion ja jonka ei
tarvitse käyttää sanaa Jahve. Nyt olemme kohdassa, missä voitte sanoa:
"Minä olen myös Jumala. Minä olen Jumala oikeasti. Minä olen mitä minä
olen."
Mietitte, mistä valmistumisessa on kyse. Mietitte, mistä
puhumme. Vain sen oivaltaminen, että olette myös Jumala, joka elää ja kulkee
ihmisharhassa tai ihmistodellisuudessa, se tosiasia, että voitte sanoa sen nyt
ääneen itsellenne ja myös toisille, on tärkeä. Se on virstanpylväs.
Vedetäänpä syvään henkeä. Enää
ei tarvitse piiloutua, enää ei tarvitse käyttää peitteleviä sanoja sanoakseen:
"Minä olen mitä minä olen - myös Jumala."
Viimeinen
vierailu yhdessä
Niin, rakas shaumbra, tänään meillä on erityinen
valmistujaisseremonia. Pyydän teitä kaikkia vetämään syvään henkeä ja sallimaan
itsenne laajentua. Mennäänpä mökilleni viimeistä kertaa ryhmänä. Vetäkää syvään
henkeä ja sallikaa itsenne avautua ja laajentua mökille. Voi, olemme
valmistelleet teitä tähän kymmenen vuotta. Olemme valmistelleet tätä päivää
varten.
"Miten pääsen sinne?", sanotte. Kyse on
mielikuvituksestanne. Mielikuvituksenne on yksi suurimmista lahjoista, joita
Jumala on koskaan antanut teille. Mielikuvituksenne on luonut fyysisiä
maailmankaikkeuksia. Mielikuvituksenne on luonut ulottuvuuksia. Mielikuvituksenne
ja todellisuuden välillä ei ole eroa. Ne vain ilmentyvät erilaisina toisinaan.
On niitä, jotka sanovat sen olevan "vain mielikuvitusta",
koska se ei ilmenny tänne 3D-muotoon, mutta kuitenkin se on yhtä todellista,
kuin mikä tahansa tänne ilmentyvä. Ja kun jatkatte uuteen energiaan, huomaatte,
ettei enää ole rajaa sen välillä, mitä kutsutte fyysiseksi todellisuudeksi ja
mitä kuvittelette. Kaikki on samaa.
On itse asiassa sanottu, että se mitä on luotu
ei-fyysisiin ulottuvuuksiin mielikuvituksella, on todellisempaa kuin se, mikä
päätyy tänne fyysiseen todellisuuteen. Ne jotka jatkavat Crimson Circlen
kanssa, jotka jatkavat shaumbrana, oppivat, ettei niillä todellisuudessa ole
mitään eroa. Kaikki on samaa. Kyse on siitä, miten, milloin ja minne haluatte
asioiden ilmentyvän.
Työskentelette jo näissä toisissa ulottuvuuksissa -
mielikuvituksessanne. Työskentelette uudella maapallolla ja se on yhtä
todellinen - ja tiedätte sen. Työskennellen uuden energian ja Adamuksen kanssa
opitte, miten tuodaan se halutessanne tähän todellisuuteen.
Miten siis pääsette Tobiaksen mökille, missä meillä on
upea juhla valmiina teille? Kuvittelette sen. Kuvittelette sen sydämestä.
Kuvittelette sen ottamastanne hengenvedosta. Mennäänpä siis kaikki sinne nyt.
Olette olleet siellä monta kertaa aiemmin.
Ennen kuin menette - olette nähneet, että siellä on
muutamia enkeleitä ovella pitämässä teidät ulkona - kokoonnutaan vain
ulkopuolelle.
On kaunista. Kaunista mökissäni on se, että voitte luoda
mielikuvituksellanne sen, millaiselta haluatte sen näyttävän. Näen omasta
näkökulmastani, että tänään on kaunis päivä.
Otetaanpa koko shaumbra-ryhmä ympäri maailmaa mukaan ja
keräännytään ulos nurmikolle. Voi, se on valtava. Se on valtava ja on kaunis
päivä - aivan kuin täällä Coal Creek Canyonissa ja monissa muissa paikoissa
ympäri maailmaa.
Ottakaa hetki hengittääksenne sisään energioita täällä.
Olen kuvitellut sen teitä varten, tähän valmistumiseen. Olen kuvitellut
kauniita puita, kukkia - joitakin niistä olette nähneet maan päällä ja joitakin
ette ole koskaan ennen nähneet missään. Mutta ne on istutettu kasvamaan tänne
tänään teidän kunniaksenne.
Vetäkää syvään henkeä… vain haistakaa energioita.
(Tauko)
Aa, ilmassa lentää lintuja, koska rakastan lintuja.
Todella rakastan. Ne ovat vapauden ilmaisumuoto. Se oli juuri lintu, joka
irvaili minulle viime elämässäni maan päällä, istui ikkunalaudallani joka aamu,
lauloi vapaudestaan ja irvaili minulle vankilastani. Vihasin tuota hemmetin
lintua! (Naurua) Niin nälissäni kuin olin, olisin halunnut sen päivällisekseni.
Mutta opin, että tuo lintu oli viestintuoja - arkkienkeli Mikael joka tuli
kertomaan minulle shaumbra-nimisen ryhmän kokoontumisesta; tuli kertomaan
minulle, että Kristuksen energiat, Kristus-siemen, oli tulossa maan päälle
vajaan 50 vuoden päästä viime elämästäni ja ryhmä viestintuojia kaikkialta
maailmankaikkeudesta, kaikista henkiperheistä oli inkarnoitumassa. Tuo lintu
arkkienkeli Mikaelilta tuli kertomaan minulle, että oli minun aikani tulla
takaisin ei-fyysisyyteen, jotta voisin olla täällä hyvin tärkeässä matkavaiheessa
kanssanne.
Niinpä rakastan lintuja ja täytin taivaan linnuilla,
jotka laulavat lauluja valmistumisestanne tänään.
Ottakaa hetki vain tuntien. Voi, taustalla on vuoria. Se
on melkein kuin Norman Rockwellin maalaus. Se on niin hyvä, kuin haluan sen
olevan, ja myös te voitte tuntea noita energioita.
Ja kerääntyneenä tätä valmistumispäivää varten ovat
kaikki vieraat, joita meillä on koskaan ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana
- Tesla, Jung, arkkienkeli Rafael, arkkienkeli Mikael, Isiksen ja Aatamin
energiat ja uusien maan päälle tulevien lasten, kristallilasten energiat, Samin
energiat, 911-terroristien energiat, jotka olivat osa kokoontumisiamme vuosia
sitten, vanhemmat ja lapset jotka ovat kuolleet, jotka ovat olleet
nimeämättömiä vieraita monissa kokoontumisissamme - he ovat myös täällä tänään.
He ovat täällä juhlimassa sitä, mitä ette kenties vielä ymmärrä, juhlimassa
sitä, minkä te otatte kenties itsestäänselvyytenä, mutta me emme ota.
Kerroimme teille jonkin aikaa sitten, että tämä oli se
elämä. Siitä tulisi kenties kovin ja haastavin elämä, mitä teillä on koskaan
ollut. Iso ero on siinä, että olette tietoisia tässä elämässä. Voi, kymmenen elämän
takaista elämää elitte itsenne ja sielunne aspektina, mutta ette olleet niin
tietoinen henki-itsestänne. Oli selvä ero teidän ja Hengen välillä, teidän ja
sielunne välillä.
Tämä elämä on ollut vaikea ja haastava, koska olette
tietoisia. Joskus teeskentelette, että te ette ole, mutta te olette tietoisia.
Tiedätte vastaukset. Joskus teeskentelette, että te ette tiedä, ja kenties tämä
on aiheuttanut teille suuren osan tuskasta. Tiedätte tietävänne vastaukset,
mutta osa peliä on ollut sen teeskenteleminen, että te ette tiedä, että te ette
pysty ilmentämään, että te ette ole luoja ja te olette edelleen vain ihminen.
Ja yksi tuskallisimmista osista on tietoisuutenne siitä, että te ette ole vain
ihminen. Te ette ole uhri - te olette luoja. Te ette ole oppilas - te olette
opettaja. Niinpä annamme kaikki teille tunnustusta siitä, mitä olette tehneet,
ja sen lisäksi olette olleet uuden tietoisuuden pioneereja - riippumatta ymmärrättekö
sitä vai ette.
Tietoisuus on tällä hetkellä vaikea asia, koska sitä
pidetään ei-konkreettisena - teidän ulottuvuuksissanne, ei meidän - koska ette
voi mitata sitä, ette voi analysoida sitä ja se vaikuttaa liian muuttuvalta. Se
sivuutetaan usein. Ihmiset ovat oppineet mittaamaan älykkyyttä tai ainakin he
luulevat oppineensa, mutta koska tietoisuutta ei voi ilmaista määrällisesti -
tietoisuusosamäärä ei ole vielä määriteltävissä - teillä on taipumusta
sivuuttaa se.
Kun siis puhumme tietoisuuspioneerina olemisesta, se menee
ohitsenne. Ette tajua, mitä oikeastaan sanomme. Mutta tietoisuuspioneeri on
sellainen, joka työskentelee energioiden kanssa tarkoituksellisella,
tietoisella ja avoimella tavalla, joka tutkii tietoisuuden uusia muotoja ja
ulottuvuuksia ja joka ei vain jää työskentelemään samojen vanhojen yhtälöiden
ja tekijöiden kanssa, vaan tutkii uutta.
Mutta te tiedätte, missä uudet tietoisuusulottuvuudet
ovat. Eivät ulkoavaruudessa. Eivät kätkettynä mihinkään kiihdyttimeen
Sveitsissä. Eivät missään matemaattisessa kaavassa. Uudet tietoisuusalueet ovat
sisällänne.
Kun avaudutte uusille tietoisuustasoille, se avaa
mahdollisuusoven myös kaikissa muissa. Heitä ei pakoteta menemään omalle
ovelleen tai avaamaan sitä. Ihmistietoisuutta ei pakoteta kehittymään
nopeammin, lempeämmin ja yksinkertaisemmin, mutta mahdollisuus on luotu ja sitä
te olette tehneet.
Ja ne jotka päättävät lähteä ja tulla takaisin meidän
puolellemme seuraavien viikkojen aikana, miettivät, mitä olette saaneet aikaan
tässä elämässä. Olette saaneet aikaan sen, mitä hyvin, hyvin harvat ovat
tehneet ihmiskunnan aionien aikana maan päällä: olette tuoneet sisään uusia
mahdollisuuksia. Ja kyllä, kyllä, kyllä, teillä on ollut toisinaan vaikeuksia
soveltaa niitä omaan elämäänne. Teistä on helpompaa soveltaa niitä, kun
opetatte uudella maapallolla. Teistä on helpompaa soveltaa niitä, kun
palvelette toisia. Teistä on helpompaa, kun opetatte ja parannatte toisia, kun
työskentelette heidän ongelmiensa kanssa - ja unohdatte tehdä kaiken
itsellenne. Ja tämä on viimeinen alue: tietoisuuden soveltaminen itseen.
Aion puhua hetken kuluttua siitä, miksi sabotoitte itseänne,
mutta haluan viettää tässä hetken, kun kokoonnumme mökkini ulkopuolelle. Se on
muuten hyvin todellinen paikka. Se ei ole joku abstrakti, "ilmava",
häviävä ja näkymätön paikka. Se on hyvin todellinen. Se on niin todellinen,
että ne jotka oppivat avaamaan aistinsa, pystyvät itse asiassa maistamaan sen,
koskettamaan sitä, kuulemaan sen ja haistamaan sitä. He pystyvät avaamaan
jokaisen ihmisaistinsa ja lopulta näkemään sen sellaisena, mitä se todella on.
Kun kokoonnuimme tänne tähän pyhään ja turvalliseen
paikkaan, haluan kertoa teille, että olette tervetulleita tänne koska tahansa. Emme
enää tapaa täällä ryhmänä, mutta olette tervetulleita tänne koska tahansa. Ovi
on aina avoin jokaiselle, joka kutsuu itseään shaumbraksi. Vaikka tulenkin
takaisin maan päälle Samina, Tobiaksen olemus jatkaa ja jatkaa.
Rakkaat ystävät, melko pian löydätte oman vastaavan
paikan sisältänne. Ymmärrätte, että ette ole vain tämä ihmisinkarnaatio, että
on olemassa osanne, jota kutsun nimellä "minun Tobiakseni".
Muodostatte tuon yhteyden, aivan kuin Sam muodostaa yhteyden Tobiaksen ja To Bi
Wah'n kanssa.
Mennäänpä nyt sisään. Kuten huomaatte edetessämme
hitaasti, oven ulkopuolella ovat jonossa kaikki enkelit, kaikki vieraat ja
rakkaat. He eivät tule tänään sisään, koska siellä on jotain erityistä teille
ja yksin teille. Muut vieraat eivät tule sisään minun, Tobiaksen, kanssa - vain
tämä shaumbra-ryhmä. Mutta kun menemme mökkiin, sallikaa heidän asettua jonoon.
Sallikaa heidän taputtaa selkäänne, kannustaa teitä ja kiittää kaikesta, mitä
olette tehneet.
Vedetäänpä syvään henkeä…
(tauko)
… ja menemme sisään.
Viedään nyt energiamme - täällä olemme, sisällä. Kestää
hetken sopeutua. Energioillenne kestää hetken sopeutua, mutta melko pian alatte
tuntea, aistia ja nähdä - no, ensinnäkin, se on sisältä paljon suurempi, mitä
ulkopuolelta näyttää. Mökki on sisältä valtava! Luulitte, että se olisi vain
pieni, vanhanaikainen mökki maalla, missä on pieni puro ja pikkupolkuja. Voi,
täällä on valtavan suurta.
Shaumbra-galleria
Ja kuten voitte nähdä - jos sallitte itsenne nähdä -
laitoimme kuvia seinille. Annan teidän kuljeskella täällä ympäriinsä, kun puhun
vähän, mutta haluan teidän panevan merkille, että nämä kuvat ovat aina
Atlantikselta saakka, sieltä saakka jolloin ensimmäistä kertaa kokoonnuimme
yhteen. Kun kuljeskelette ympäriinsä, menkää vapaasti mihin tahansa huoneeseen.
Menkää vapaasti minne vain. On paljon valoa. Riippumatta siitä minne menette,
valoa on - ja tämä on hyvin tärkeä toteamus. En käytä hehkulamppuja. Niitä ei
tarvita täällä, koska silloin kun enkeli tulee paikalle, huone valaistuu.
Vaeltakaa siis ympäri vähän ja katsokaa kuvia seinällä.
Antakaa itsellenne lupa, rakkaat ystävät, olla mielikuvituksessanne, sallikaa
itsenne tuntea näitä kuvia, aistia niitä.
Ne ovat kuvia ja ne ovat kaikki dynaamisia. Ne ovat
liikkuvia, eläviä ja rakastavia kuvia. Sallikaa itsenne nähdä kuvia Tienin
temppeleistä Atlantiksella. Kyllä, on ns. ryhmäkuvia. Silloin meillä ei ollut
kameroita, mutta nämä ovat energeettisiä - tai minun pitäisi paremminkin sanoa
- tietoisuuskuvia seinällä. Voi, joitain on myös pöydällä, pianon päällä ja
levitettynä ympäriinsä. Olemme valmistautuneet kymmenen vuotta.
Kun kuljette ympäriinsä, näette kuvia ajoista, jolloin me
olimme yhdessä, jolloin te olitte yhdessä, Jeshuan ajoista. Miksi ihmisillä on
aina kaikissa näissä kuvissa käsivarret toisten ympärillä, aina he poseeraavat
ja hymyilevät?
On myös muita kuvia, kuvia työstä mitä olette tehneet,
kuvia kokoontumisista jolloin kutsuitte itseänne shaumbraksi 2000 vuotta
sitten, kuvia jolloin olitte essealaisia, kuvia teistä perheenne kanssa
tuolloin, kuvia monista teistä elämissänne maan pinnan alla - kun maan päällä
oli hyvin väkivaltaista Atlantiksen kaatumisen jälkeen ja asuitte maan alla.
Voi, antakaa itsenne tuntea se taas. Upeita aikoja.
Rakas shaumbra, seinillä on kuvia Egyptistä, monista
teistä Intiassa elämiä sitten. Silmäilkää vapaasti. Tämä on shaumbra-galleria.
Se on elävä teidän energioistanne.
Kuvia teistä Euroopan suurissa
kuninkaallisissa hoveissa 500, 300 ja 200 vuotta sitten. Voi
kyllä, olette aina tienneet sen. Miksi kieltäisitte sen? Miksi kieltäisitte
sen?
Kuvia teistä purjehtimassa laivoilla
kohti uutta maata. Voi kyllä, meillä on kuvia teistä
taisteluissa, sodissa. Tämä on yhtä suuri osa tätä galleriaa, kuin kuvat teistä
filosofeina ja parantajina.
Rakkaat ystävät, teistä on kuvia myös elämien välillä.
Usein mietitte: "Mitä tein elämien välillä?" No, katsokaa. On kuvia
elämien väliltä.
Voitte nähdä huone toisensa jälkeen eläviä, värillisiä
tietoisuuskuvia, joissa on tunne; kuvia kokoontumisestamme 21.8.1999 tiipiissä.
Voi, miksi näette kuvanne siellä. Te ette olleet siellä. Voi, kyllä olitte.
Voi, kyllä olitte. Ette olleet siellä kehossa, mutta näette kuvanne, koska
energianne oli siellä ja auttoi tuomaan tämän shaumbra-ryhmän tälle
aikakaudelle.
On kuvia shaumbra-ihmisistä, jotka olivat fyysisesti tai
energeettisesti aivan ensimmäisessä työpajassamme Minneapolisissa, kuvia
ryhmästä joka meni Englantiin 11.9.2001 aikoihin. Kyllä, näette. Aivan siinä.
Ette tienneet, että olemme ottaneet kuvia koko tämän ajan. No, tietenkin olemme
ottaneet. Olemme tehneet shaumbra-historiaa - ei vain siksi että voisitte tulla
vierailulle, vaan se menee myös albumiin. Se menee kirjastoon uudella
maapallolla. Se näytetään jokaiselle kristallienkelille, joka menee maan
päälle. Se näytetään henkiperheidenne enkeleille, jotka haluavat tietää, mitä
teille kuuluu. Se näytetään jokaiselle teille, joka haluaa vain muistella.
On kuvia työpajoista Japanissa, Koreassa. Monia kuvia.
Voi, vain sallikaa itsenne silmäillä. Minä vain juttelen, kun katselette.
Kauailla - voi, miten hyvin muistammekaan aivan ensimmäisen vuoden. Näette, että
liikutun myös vähän. Olen kuljeskellut näiden kuvien joukossa viime päivät
valmistautuen. On sanottava, että se on tuonut silmiini muutamia kyyneleitä.
Voi, sanotte huomaavanne vähän musiikkia taustalla. No,
tietenkin. Se on shaumbra-musiikkia. Kyse on kaikista niistä lauluista, joita
on soitettu kaikissa työpajoissa ja shoudeissa. Kuvia shoudeista vuosia sitten,
kun teillä oli tapana kokoontua tuohon toiseen paikaan nimeltään Mile High
-kirkko; kuvia shoudeista jolloin, voi rakkaat ystävät, vessat olivat rikki
täällä Coal Creek Canyonissa; kuvia siitä upeasta ajasta mikä meillä oli
yhdessä Santa Fessä, kun Anazasit olivat lähdössä. Kuljeskelkaa vähän.
Voi, ne ovat täynnä… Voitte tulla tänne takaisin koska
tahansa tai voitte mennä katsomaan tätä tietoisuusalbumia uudelle maapallolle,
mutta voitte nähdä, mitä olemme kasanneet teitä varten tänään. Kaikkialla on
myös naposteltavaa. Mitä, luuletteko, etteivät enkelit nauti naposteltavasta?
Tietenkin nautimme. Jokainen enkeli joka on ollut ihminen, kuvittelee ja luo niitä
asioita, joita rakastimme eniten maan päällä. Kaikkialla on naposteltavaa. Ottakaa
itse.
On kuvia yhteisistä ajoistamme Saksassa, Kanadassa,
Brasiliassa, Suomessa, Norjassa, Hollannissa, monista kerroista Romaniassa,
kokoontumisestamme Unkarissa. Kaikkialla ympäri maailmaa, shaumbra, missä
olette kokoontuneet, missä olette sanoneet Hengen nimen, olemme olleet
kanssanne.
Näissä kokoontumisissa ei ole ollut kyse työpajasta tai
jonkin uuden oppimisesta. Kyse oli ajan ottamisesta itsellenne, sen
muistamisesta, miksi olette täällä, ja mahdollisuuksien avaamisesta
ihmiskunnalle. Siitä oli kyse.
Shaumbra-huone
No niin, voitte kokoontua tänne koska tahansa, mutta
haluaisin kutsua kaikki Shaumbra-huoneeseen. Suuren huoneen yläpuolella on
kyltti "Shaumbra-huone". Tulkaa tänne, jos haluatte. Se on iso huone.
Voi, se ei ole amfiteatteri eikä kokoushuone monien tapaamispaikkojenne tapaan.
Shaumbra-huoneessa on tyynyjä lattialla, luonnonvaloa. Olemme tehneet kauniit
energiaikkunat. On veden ääntä - kyllä, veden - lorinaa, mutta ette voi
oikeastaan sanoa, mistä se tulee, ettehän? On kevyttä musiikkia. On värejä.
Olemme tehneet tämän teille.
Tulkaa siis sisään tänään ja etsikää mukava paikka -
pankaa makuulle, roikkukaa ylösalaisin, sillä ei ole merkitystä. Etsikää tuoli.
Jos ette näe tuolia, luokaa sellainen. Kuvittele se, rakas ystävä. Vain
kuvittele se ja se on siinä.
Kokoonnutaanpa kaikki pientä puhetta varten. Meillä on
matkalla ulos tilaisuus käydä taas katsomassa kuvia, mutta voitte nähdä, että
on miljoonia ja miljoonia kuvia, kaikki teidän kunniaksenne.
Vedetäänpä syvään henkeä ja tehdään olo mukavaksi…
(Tauko)
On ollut uskomaton matka. Tämä osa on tulossa loppuun, epäilemättä.
Eroamiskohta. Valmistumispäivä.
En aio puhua teille tällä tavalla enää. Meillä on
muutamia tilaisuuksia vielä yhdessä, mutta tämä on viimeinen säännönmukainen
shoud. Tämä on viimeinen kerta, kun tulen muistuttamaan teitä siitä, mitä jo
tiedätte.
Haluan puhua hetken siitä, miltä teistä tällä hetkellä
tuntuu. Olemme juuri sallimassa itsemme olla todella ihmisenkeli maan päällä.
On valmistumispäivä. Monet teistä sanovat: "Mitä seuraavaksi?".
Kehotan joitakin teistä muistamaan, millaista oli, kun
valmistuitte high schoolista tai collegesta. Olitte hyvin onnellisia saatuanne
koulun loppuun, koska se oli vaikea. Olitte hyvin onnellisia saadessanne
vapauden, mutta teillä oli myös energia tai tietoisuus edessä olevasta epävarmuudesta,
pelosta ja mukavuutenne menettämisestä. Niin paljon kuin yksi osa teissä
juhlikin valmistumistanne, toinen osa pelkäsi sitä, mitä seuraavaksi tulee, ja
siinä kohtaa suuri osa meistä on nyt. Voi, minä mukaan luettuna. Minä mukaan luettuna. Minulla on omat ahdistukseni - minusta
on tulossa joka päivä enemmän ihminen. Mietitte, mitä tulee seuraavaksi.
Tämä matkan osa on valmis. Sopimukset ovat ohi. Nyt ei
ole mitään henkistä sopimusta. Ne ovat ohi. Niinpä sanotte: "Mitä
seuraavaksi?" Ja tapahtuu mielenkiintoinen asia. Tapahtuu eräänlaista
sabotointia, purkautumista. Kyse ei ole luontaisesta osastanne, vaan kyse on
hankitusta osasta, joka on hyvin koulutettu ja kehitetty vetämään matto altanne
juuri silloin, kun valmistutte, kun olette ilmentämässä sen, mitä luotte
toisissa ulottuvuuksissa. Juuri kun olette onnistumassa, kaikki epäonnistuu.
Miksi niin on? Miksi niin on, shaumbra? Koska olette huono ihminen? Ainoastaan
muutamat teistä (naurua). Onko se sitä, että te ette ole arvokkaita? Ei.
Onko se sitä, että kenties olette ylittäneet rajanne? Kenties olette menneet
liian kauas ilman tukea? Se on yksi tekosyistä. Miksi niin on, että juuri sen
aattona, mitä te kutsutte menestymiseksi ja me kustumme ympyrän
sulkeutumiseksi, kaikki tuntuu kaatuvan? Kuka tekee sen teille?
Ovatko he niitä, jotka ovat mukana näissä suurissa
salaliitoissa? En usko. Onko se sielunne? En usko. Onko se tuo hemmetin
puolisonne tai kumppaninne? No, kyllä! (Paljon naurua) Koska annatte hänen
tehdä sen, sallitte sen. Kyse ei siis todellisuudessa ole hänestä, vaan teistä.
Mutta elätte epäsuorasti ystävienne ja perheenne silmien kautta ja sallitte
heidän asettaa rajoja itsellenne.
Miksi
sabotointia?
Miksi näin on tämän ympyrän sulkeutuessa tässä elämässä
maan päällä - tämä on se elämä, tämä on eroamispiste, tämä on aikaa olla
luoja/ilmentäjä - miksi tämä energia tulee sisään? Tuo pimeä, kylmä, eloton,
petollinen, ei-rakastava, inhottava energia tulee sisään? Miksi niin on, että
tällaisella hetkellä jotkut teistä tuntevat ahdistusta ja jännittyneisyyttä?
Miksi niin on, että tällaisella hetkellä jotkut teistä haluavat juosta piiloon?
Miksi niin on, että asetatte itsellenne niin suuret odotukset, että te ette
pysty mitenkään elämään niiden mukaisesti? Että ilmentäminen merkitsee sitä,
että teidän pitäisi välittömästi pystyä parantamaan ja muuttamaan kehonne ja
sitten epäilette, pystyttekö siihen? Ajattelette olevanne edelleen liikaa
ihminen. Miksi niin on, että tulette hyvin lähelle aitoa rakkautta, todellista
yltäkylläisyyttä, terveyttä, kaikkia niitä asioita, joita sydämenne haluaa
luoda, mutta sitä ei tapahdu? Miksi ihmiset sabotoivat itseään?
Tämä on itsessään kirja. Ei ole mitään yksittäistä
vastausta, mutta tarjoan muutamia näkemyksiäni teille tänään tässä
promootiopuheessa, minkä pidän. Luulen, että yksi asia mitä ihmiset - ja
enkelit samalla tavalla - pelkäävät, on loppuunsaattaminen. Loppuunsaattaminen.
Syy miksi he pelkäävät sitä, on, että kun olette saaneet
jonkin loppuun - erityisesti jos kyse on kaikista elämistä, mitä teillä koskaan
on - niin mitä on jäljellä? Kun olette saattaneet sen loppuun, ei ole
intohimoa. Ei ole draamaa, kuten sitä voitaisiin kutsua. Ei ole porkkanaa
edessänne. Tiedättekö, mitä tapahtuu hyvin usein? Jos elämä on kuin suuri
ympyrä, niin juuri kun olette tulossa sen loppuun, te rikotte tuon ympyrän.
Itse asiassa rikotte sen, mitä olette luoneet, jotta teidän ei tarvitse saattaa
loppuun tai sulkea ympyrää.
On pelko, myös enkelien keskuudessa, että kun kaikki tämä
on valmista, teistä tulee ei-mitään. Lakkaatte olemasta. Ihmiset uskovat
taivaaseen ja helvettiin menemiseen - enkelillä on tämä olemattomuuspelko. He pelkäävät,
että jos ei ole jotain korjattavaa, jos ei ole tavoitteita tai suunnitelmia, ei
ole mäkiä noustavana tai meriä ylitettävänä, niin lakkaatte olemasta. Ja tämä
on hyvin syvästi osa teitä kaikkia.
Voin kertoa teille - ja Adamus tulee kertomaan teille -
ettei se ole totta. Mutta toisaalta, kun lisäämme Kuthumin tähän, niin kerromme
teille jotain, minkä olemme havainneet todeksi. Lakkaatte olemasta sillä
tavalla, mihin olette tottuneet. Niinpä itse asiassa osa tämän pelon tai huolen
aihetta havaitaan. Se on totta. Ette enää koskaan ole olemassa niin kuin ennen.
Olemassaolosta tulee jotain erilaista. Siitä tulee hetki, "minä olen".
Se tulee ilman tavoitteita tai ilman yritystä korjata mitään, ilman yritystä
korjata maailmaa. Ja joillakin teistä enkeleistä täällä, jotka istuvat mökkini
Shaumbra-huoneessa, on vaikeuksia tämän kanssa.
Perustatte arvonne edessänne oleville tehtäville -
työskentelemiseen itsenne tai toisten kanssa. Perustatte huomisenne
asialistaan, mitä on tehtävä ja minkä kirjoitatte tänään. Perustatte arvonne -
on se sitten toisten ihmisten silmissä maan päällä tai enkelien silmissä
henkiperheessänne tai Crimson Councilissa - sille, mitä saatte aikaan ja mitä
teette. Perustatte identiteettinne, itsetietoisuutenne sille, miten paljon
teidän on vielä korjattava sen sijaan, mitä olette jo tehneet.
Niinpä sabotoitte itseänne. Tiedän, tässä huoneessa istuu
tänään hyvin monia - en puhu nyt vain tästä fyysisestä huoneesta, vaan puhun
Shaumbra-huoneesta - tiedän, keitä olette. Olen nähnyt, mitä pystytte tekemään,
ja olen nähnyt, että olisitte voineet lähteä elämiä sitten, mennä Kolmanteen
ympyrään, mennä kokemaan ylösnousemuksenne siitä puhumisen sijasta. Olisitte
voineet saada rikkauksia, olisitte voineet saada mainetta - kumpikaan ei ole
paha asia.
Olisitte voineet saada mitä tahansa, mutta olette
pelänneet, että tämä olisi ympyrän sulkeutumista - ympyrän joka alkoi aioneita
sitten. Olette pelänneet ylösnousta, koska pelkäätte, ettei se ole mitään,
ettei siinä ole mitään, ketään, mitään tehtävää, mitään todellista ymmärrystä
itsestänne tai arvostanne.
Miksi sabotoitte itseänne? Ette siksi, että olette paha,
että on asioita, joita teidän on korjattava tai tehtävä, että te ette ole
arvokas. Hassua on nimittäin se, että kuka tahansa ihminen - kuka tahansa
ihminen missä kohtaa tahansa - voi sanoa "riittää". En välitä, onko
hän ihminen vankilassa jostain pahimmasta asiasta tuomittuna. En välitä, onko
hän köyhä, koditon. En välitä, onko hän etsityimpien syntisten listan kärjessä,
mutta rakas shaumbra, sillä hetkellä kun ihmisenkeli sanoo: "Nyt
riittää", kaikki alkaa muuttua. Kaikki alkaa selvitä ja oivallus
ylösnousemuksesta tulee.
Katson teitä, jotka valmistuvat tänään tästä
kymmenvuotisesta kokemuksesta, joka meillä on ollut yhdessä - valmistautuvat
menemään täysin uuteen osaan elämässänne, työskentelevät Adamuksen kanssa
luomustenne varsinaisen ilmentämisen kanssa, työskentelevät uuden energian
kanssa ja ovat uuden tietoisuuden todellisia tiedemiehiä - enkä käytä tätä
sanaa kevyesti. Teistä tulee fyysikkoja, tiedemiehiä ja tutkijoita. Olette
niitä, jotka auttavat määrittelemään määrittelemättömiä, olette uuden energian
opettajia. Olette niitä, jotka luovat uuden energian liiketoimintaa,
parannusmenetelmiä.
Olette niitä, jotka ovat paikalla toisia ihmisiä varten,
johtavat tietä, mutta teidän on tarkasteltava jotain tänään, juuri nyt.
Sabotointia. Loppuunsaattamisen pelkoa. Ja tiedän teidän mielessänne sanovan
minulle nyt: "Voi ei, Tobias, minä todella haluan
loppuunsaattamista." Menkää sydämeenne ja sieluunne. Menkää syvimpään
osaanne.
(Tauko)
Loppuunsaattaminen merkitsee sitä, ettei teidän enää
koskaan tarvitse asettaa tavoitetta, teidän ei enää koskaan tarvitse tehdä
mitään, teidän ei enää koskaan tarvitse korjata ketään, teidän ei enää koskaan
tarvitse korjata itseänne. Loppuunsaattaminen merkitsee sitä, että voitte
nousta ihmiskehon yläpuolelle, ihmismielen yläpuolelle. Loppuunsaattaminen
merkitsee sitä, että teillä ei ole ainuttakaan aineellisen tavaran tarvetta,
halua tai puutetta, mutta teillä on kaikki, mitä haluatte. Loppuunsaattaminen
merkitsee ehdotonta itsenne rakastamista eikä teidän tarvitse lukea enää
yhtäkään kirjaa tai sanoa itsellenne näitä pieniä sieviä lauseita katsoessanne
peiliin - mutta itseänne inhotessa koko ajan teette tätä. (Vähän naurua)
Rakkaat ystävät, loppuunsaattaminen merkitsee olemista aito ja uskollinen
itsellenne ja mahdollisesti menemistä olemassaolon ulkopuolelle tavalla, mitä
ette ole tunteneet tähän mennessä.
Miksi olette sabotoineet? Miksi olette rakentaneet linnan
ja sitten hajottaneet sen? Miksi olette tehneet harppauksia, hyppyjä
tietoisuudessa, menneet pidemmälle kuin kukaan toinen näkemämme ihminen ja
sitten sallitte itsenne pudota pimeyden kuiluun? Miksi?
En voi antaa teille vastauksia. Voin vain osoittaa teille
sen, mitä teette. En voi antaa lupausta tai takuuta siitä, millaista on, kun
saatatte loppuun ympyränne, mutta voin kertoa teille, että siitä alkaa seuraava
evoluutioympyrä.
Silloin kun ympyrä sulkeutuu, kyse on itse asiassa
enemmän spiraalista. Nyt se laajentuu. Nyt se kasvaa. Nyt se jatkuu. Ei samalla
tavalla, mitä olette kokeneet tähän saakka - se muuttuu.
Rakas shaumbra, kesätauon aikana haluan sinun todella
katsovan, sabotoitko itseäsi ja miksi. Kukaan muu ei tee sitä teille. Tuo
pimeä, kylmä ja energiaa varastava energia, joka tulee menestyksenne saapuessa,
on omanne. Kutsuitte sen kauan sitten ja aivan yhtä lailla kuin kutsuitte sen
sisään, voitte käskeä sen myös ulos. Aivan yhtä lailla kuin loitte sen, voitte
mitätöidä sen. Se on kaunista henkistä fysiikkaa: voitte mitätöidä kaiken, mitä
luotte.
Tärkein
sana
Haluaisin lähteä luotanne vain neljän kohdan kera -
tietysti. Vain neljä kohtaa tässä viimeisessä shoudissa.
Aivan yksinkertaisesti, tärkein sana koko maailmassa ja
koko luomakunnassa on sinä - itse. Itse. Ihmisillä -
erityisesti, kummallisesti kyllä, korkeasti kehittyneillä ihmisillä - on
vaikeuksia itsen kanssa. Jos käytte läpi kaikki shoudit, kaikki kymmenen vuoden
työpajat, yleisin sana, jonka näette, on "sinä" ja "itse".
Haluan teidän olevan "itseä täynnä". Haluan teidän ajattelevan
itseänne ensin. Voi, teitä on opetettu ajattelemaan, että se on väärin, mutta
tiedättekö mitä, ne jotka ovat opettaneet teitä ajattelemaan, että se on
väärin, käyvät tällä hetkellä läpi omaa helvettiään! (Naurua)
Silloin kun pidätte huolta itsestänne ja rakastatte
itseänne, kun rakastutte intiimisti, syvästi ja häpeämättä itseenne, se on kuin
taikaa ja sillä on enemmän vaikutusta… Cauldre ei pidät siitä,
mitä aion sanoa, mutta tämä on viimeinen shoudini, joten aion sanoa sen.
(Tobias naureskelee naurulle ja taputuksille.)
Kun ajattelette itseänne ensin, sillä on enemmän
vaikutusta tällä maapallolla kuin tuhannella Äiti Teresalla. Ja tämä on totta.
Voi, Äiti Teresa oli upea ikoni niille, jotka pitävät kärsimisestä (naurua) ja
niille jotka - sori Cauldre - haluavat ansaita taivaspaikkansa kärsimällä.
Shaumbra, tässä uudessa energiassa kyse on itsenne
rakastamisesta, sillä miten voitte koskaan kertoa kenellekään siitä, miten
parantua, miten muuttua, miten yhdistyä henkensä kanssa, ellette ole oppineet
sitä ensin itse? Tärkein sana on "itse".
Ottakaa itsenne huomioon. Sitten alatte ymmärtää jotain,
mikä on karttanut monia teistä: tarkoitus sanojen "minä olen mitä minä
olen" takana. Jotkut teistä sanovat nämä sanat, mutta teillä ei ole
aavistustakaan siitä, mitä sanotte - ja se on ok. Saint Germain tulee työskentelemään
kanssanne. Hänellä on erityiskurssi, jota hän suunnittelee kutsuvansa
"Minä olen -apukurssiksi". (Naurua)
Tärkein sana on itse - sinä. Sinä. Kyse on itsenne
hyväksymisestä. Kyse on myötätunnosta. Myötätunnon on kohdistuttava itseenne
ensin, muuten se on merkityksetöntä tässä maailmassa. Rakkauden on
kohdistuttava itseenne ensin, muuten se on merkityksetöntä. Ja itse asiassa
sana "rakkaus" on… Itse asiassa jos tarkastelette sen tietoisuusmäärää,
se ei ole enää kovin hyvä sana. Energeettisesti ihmistermein se on alkanut
merkitä petollisuutta, energian varastamista ja valheellisuutta.
Silloin kun todella rakastatte itseänne, kun hyväksytte
itsessänne kaiken, ei ole enää luetteloa niistä asioista, joita teidän on
tehtävä itsenne korjaamiseksi. Olen hyvin väsynyt siihen, shaumbra. Haluan
teidän heittävän pois kaikki tavoitteenne, kaikki asiat joita työstätte, kaikki
ohjelmanne, kaiken sen muun, koska se vain merkitsee sitä, että te ette pysty
sulkemaan ympyräänne. Jokainen tavoite, jokainen ohjelma, kaikki mitä sanotte
tekevänne - pudottavanne painoa, tulevanne fiksummaksi, paremman näköiseksi,
tekevänne kaikkia näitä asioita - tekee kuilun sulkemiseen, loppuunsaattamiseen,
suuremmaksi ja suuremmaksi. Ette voi palata taaksepäin, mutta voitte tehdä
kuilusta paljon suuremman.
Rakas shaumbra, tärkein sana: itse.
Tärkein
muistutus
Tärkein muistutus, minkä kukaan meistä voi antaa teille,
on luottaminen. Luottakaa itseenne. Ei kehenkään muuhun, ennen kuin luotatte
itseenne. Kaikki on siinä. Kaikki on siinä - kehonne koko parantuminen, kaikki
tarvitsemanne, kaikki vastaukset - jos luottaisitte vain itseenne. On edelleen
taipumusta siirtää luottamus jonnekin muualle, johonkin toiseen - juosta lukijalle
tai parantajalle, jolle annatte voimanne. Terapeuteille, kyllä. Joskus on hyvä
olla joku "terapoimassa" - kunhan olette itse ajajan penkillä,
vastuussa. Silloin he voivat auttaa tilanteen tekemisessä vähän helpommaksi tai
ainakin viihdyttävämmäksi (naurua). Ja autatte heitä elannon ansaitsemisessa
terapeutteina.
Käsitätte luottaessa… Voi, rakkaat ystävät, olette
lakanneet luottamasta itseenne. Olette luoneet tämän ihmisen kuorikerroksen -
ihmisen puutteet ja hairahtuneet tiet ja kaiken muun. Se on kuin suuri kerros
päällänne. Luottakaa itseenne, aina. Palatkaa luottamuksen yksinkertaisimpaan
muotoon. Ajatusluottamus ei perimmiltään saa aikaan paljonkaan hyvää. Silloin
kun jotain tulee elämäänne, jotain vähän pelottavaa, mikä aiheuttaa
levottomuutta ja saa kämmenenne vähän hikoilemaan, niin luottakaa itsenne.
Voi kyllä, saatatte tuntea pelkoa. En sano, että teiltä
poistuu tämä peloksi kutsuttu. Pelko on itse asiassa upeaa energiaa, kun se on
muunnettu ja kohdistettu luovaan ilmentämiseen.
Luottakaa - ehdottomasti - itseenne. Se on vaikeaa.
Luotatte itseenne vähän. Luotatte itseenne sen
perusteella, mitä olette oppineet entisistä kokemuksistanne: että te ette petä
itseänne. Mutta puhun itseenne luottamisesta terveydessänne. Keho ei ole vieras
esine. Se on ilmentymänne maan päällä. Luottakaa siihen. Luottakaa itseenne.
Luottakaa itseenne, silloinkin kun synkimmät myrskypilvet tulevat. Luottakaa,
että myrskypilvet eivät välttämättä ole sitä, mitä luulette, ja joskus hyvä
myrsky puhdistaa paljon energiaa. Luottakaa siihen, että se on olemassa.
Lakatkaa juoksemasta sitä karkuun.
Monet teistä pelaavat tätä peliä, mitä kutsumme
positiivisuudeksi. Tai pelaatte sitä peliä, että kerrotte uudestaan ja
uudestaan, että kaikki tulee olemaan ok, mutta ette todellisuudessa usko sitä.
Jotkut teistä pelaavat juoksemispeliä - juoksemista, juoksemista. Pysähtykää
hetkeksi. En välitä, mitä se on, vaikka olisitte kohtaamassa kuoleman.
Riippumatta siitä mitä se on, niin silloin kun luotatte itseenne ettekä
kehenkään muuhun, käynnistätte kaikki järjestelmät, jotka ovat jos sisällänne,
toimimaan palvellakseen teitä.
Kun päästätte irti siitä, että teidän on juostava toisiin
paikkoihin saadaksenne luottamusta, suojaa, kun päästätte irti suhteesta
väärään optimismiin ja sallitte kaiken - pimeän, valon, hyvän, huonon - ja
ehdottomasti luotatte itseenne, havaitsette ihmeitä. Ihmeitä
yksinkertaisimmalla tavalla. Olkaa kilttejä, luottakaa itseenne. Voi,
jotkut teistä - olen itkenyt kanssanne, olen väitellyt kanssanne - minun on
ollut pakko uhkailla muutamia teistä! Luottakaa itseenne.
Miten tiedätte sen, milloin ette luota itseenne? Koska
mielenne hyppää esiin ja alkaa… Teille tulee kaikki tuo pulina päähänne,
makaatte hereillä myöhään yöllä huolehtien ja unohdatte luottaa. Olette luoneet
kaiken. Se on täydellistä - ei Jumalan täydellistä, ei jossain toisessa
paikassa olevan Jumalan - teidän täydellisyyttänne. Loitte sen. Luottakaa
siihen nyt. Luottakaa jokaiseen osaanne.
(Tobias huokaa) Joskus nimittäin vain näyttää siltä, että
kaadutte. Joskus vain näyttää siltä, että asiat hajoavat. Mutta luottamuksen
todellisessa energiassa ymmärrätte, että olette luoneet jotain täydellistä. Se
ei hajoa, se järjestää itsensä uudelleen. Rakas shaumbra, luota itseesi.
Asia
mihin voitte luottaa
Numero kolme: asia mihin voitte ehdottomasti luottaa,
mihin voitte luottaa enemmän kuin mihinkään muuhun, on kehitys tai muutos.
Olette kuulleet sen aiemmin - varmaa on muutos. Kaikesta muusta tulee epävarmaa
tai vain menneisyyden kokemusta. Elämänne muuttuu tai me sanomme, kehittyy.
Elämänne kehittyy, joten sopeutukaa siihen.
Kehittyminen merkitsee sitä, että kyllä, joskus muutatte
eri paikkaan. Vaihdatte ihmisiä, joita on elämässänne. Muutos merkitsee sitä,
että joskus teiltä menee työpaikka löytääksenne todellisen intohimonne - mutta
odottakaa muutosta. Tulitte tänne muutosaikaan ja tiesitte sen. Olette
pyytäneet muutosta elämäänne, mutta sitten ällistytte, kun sitä tulee.
Rakas shaumbra, maailma muuttuu ja on niitä, joiden on
vaikeaa käsitellä sitä mentaalisesti, fyysisesti ja henkisesti. Olette itse
asiassa paremmassa asemassa käsittelemään muutosta, kuin melkein mikään muu
tuntemamme ryhmä, mutta vastustatte sitä edelleen. Miten olisi sen
hengittäminen sisään? Miten olisi sen päästäminen sisään? Jos ymmärtäisitte,
että olette se, joka käynnisti tuon muutoksen. On pelottavaa vain, jos muutos
tulee jostain muualta. Te käynnistitte sen. Olette järjestäneet muutokset
elämäänne, muutokset jotka jatkuvat tällä hetkellä maailmassa. Hengittäkää
sisään tuo muutos ja uppoutukaa siihen.
Tällä hetkellä sitä tapahtuu, mutta vastustatte sitä,
joten se luo tietoisuuskitkaa, mikä aiheuttaa epämukavuutta kehossanne ja
olemisessa tällä planeetalla. Sillä hetkellä kun hyväksytte muutoksen, no,
ymmärrätte jotain, mistä en aio puhua mitään nyt. Adamus tulee puhumaan siitä,
mutta muutos ei ole ollenkaan sitä, mitä luulette sen olevan.
Paras
lahja itsellenne
Ja viimeinen kohta tämän päivän neljän aiheen listallani,
lahja annettavaksi itsellenne - ja tiedätte tämän jo, jotkut teistä ovat
kyllästyneet kuulemaan siitä - mutta lahja annettavaksi itsellenne on
hengittäminen. Hengittäminen vahvistaa, että olette elossa ja että valitsette
olevanne täällä. Ja miten moni teistä - älkää nostako kättänne, nolaatte
itsenne - ei ole todellisuudessa tiennyt, haluatteko olla täällä? Miten moni
teistä on ollut neutraali tai päättämätön nyt jo vuosia? Jäädä vai lähteä?
Jäädä vai lähteä?
No, hengittäkää. Se on joko viimeinen hengenvetonne
(naurua) tai, rakas shaumbra, se elvyttää jokaisen osanne.
Hengittäminen siirtää teidät päästä intohimoon, sieluun
ja henkeen. Hengittäminen päästää upeasti hengen energiaa tähän todellisuuteen,
tähän elämään. Hengittäminen saa energiat liikkeelle. Hengittäminen on tapa, jolla
tuotte uutta energiaa toisista ulottuvuuksista. Hengittäminen on lahja
itsellenne. Hengittäminen muistuttaa teitä siitä, miten helppoa pitäisi olla.
Kun pääsette pois kaikista muista monimutkaisista harjoituksista, menetelmistä,
etsimisestä ja metsästämisestä, palaatte hengittämiseen, koska se on siellä,
missä olette. Hengittäminen tuo nyt-hetkeen.
Hengittäminen antaa tietoisuuteenne joustavuutta, jotta
se voi laajentua uuteen tietoisuuteen ja uusiin ulottuvuuksiin. Hengittäminen
avaa jokaisen aistin, joten palatte aistivaksi ihmiseksi - ette ole vain tyhmä
aasi. Hengittäminen avaa teidät, jotta voitte tuntea taas. Se avaa. Se on
maailman helpoin resepti - hengittäkää. Hengittäkää ja sitten hengittäkää.
Haluatte meidän tuovan jotain uutta ja erilaista, jotain jännittävämpää, mutta
rakas shaumbra, salaisuus on hengittämisessä. Se on hengittämisessä.
Aatami
ja Isis
Ja ennen kuin lähdemme tästä huoneesta, haluan jättää
teille vielä yhden ajatuksen, joka liittyy itsensä sabotoimiseen. Se on yksi
asia, minkä nappasimme shaumbra-tutkasta, yksi sabotointinne syy, eli ette
salli itsellenne loppuunsaattamista, täyttymystä, menestystä.
Aion puhua tässä vähän vertauskuvallisesti, mutta itse
asiassa siinä on paljon todellisuutta. Olemme puhuneet aiemmin siitä, miten
teissä on erilaisia energioita - valo, pimeys, jin, jang, maskuliininen,
feminiininen. Palaamme tässä tapauksessa tarinaan Isiksestä ja Aatamista, mitkä
ovat periaatteessa maskuliinisuus ja feminiinisyys sisällänne. Mutta haluan
käyttää sitä ilmaisemaan myös toista kaksinaisuuskäsitettä ja se on sielunne
sisäiset ja ulkoiset ilmaisumuodot.
Kauan sitten kun lähditte Kaikkeudesta, kun menitte sen Tulimuurin
läpi matkallanne, mikä toisi teidät maan päälle, loitte alkuperäisen
erillisyyden ja tuon sisäisen hengen, mitä nyt kutsutte sieluksenne,
jumaluudeksenne, ja ulkoisen ilmaisumuotonne, osanne mikä matkustaisi tyhjiöön
ja loisi todellisuuden - ulkoisen ilmaisumuotonne joka lopulta löytäisi Kaaren
veljeskunnan kautta tälle maaplaneetalle loppuunsaattamista ja täyttymystä
varten.
Käyttäen kaksinaisuuden käsitteitä, vertauskuvaa, puhumme
Isiksestä ja Aatamista, mutta ymmärtäkää, että tämä liittyy sisäisiin ja
ulkoisiin osiinne - valoon ja pimeyteen, kaikkeen vastakkaiseen
kaksinaisuuteen.
Silloin kun Aatamin energia jätti Isiksen, aiheutui
suurta tuskaa, sillä nämä kaksi energiaa ovat periaatteessa samaa. Niiden oli
aina tarkoitus olla yhdessä. He rakastivat toisiaan. Kun ero sitten tapahtui
Isiksen ja Aatamin välillä, voitte kuvitella sen aiheuttaman tuskan. Voitte
myös kuvitella sen vihan, mitä aiheutui, kun yksi osanne lähti matkalle ja
jätti toisen osan itsekseen. Tämä aiheutti rakkauden ja erillisyyden tuskaa,
mutta myös eräänlaista vihaa - "Miksi lähdet? Miksi sallit tämä
erillisyyden?"
Niinpä maskuliinisuuden, Aatamin, itsen ulkoisen
ilmaisumuodon, energia lähti tietäen - molempien osien tietäessä - että
palaisitte yhteen oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Tämä osanne - kutsutaan
sitä Aatami-energiaksi - lähti etsimään. Aatami lähti etsimään uusia
ratkaisuja, voi, ehdottomasta rakkaudesta Isikseen. Hän halusi luoda paikan,
mikä olisi niin täydellinen, että Isis haluaisi palata.
Niinpä Aatamia alkoi rakentaa täydellistä linnaa - kuten
sitä voitaisiin kutsua - täydellistä kotia, täydellistä tilaa. Ja kun hän
rakensi sitä mielikuvituksensa ja luovan ilmaisunsa avulla, hän mietti
jatkuvasti, pitäisikö Isis siitä oikeasti. Pitäisikö hän väreistä? Pitäisikö
hän tyylistä? Ja hän alkoi epäillä valtavasti itseään. Hän mietti, olisiko
Isiksellä mukava olla täällä. Hän mietti, tekikö hän tämän vain itselleen vai
olisiko se sopiva myös Isikselle.
Hän mietti jatkuvasti, kaipasiko ja rakastiko Isis
todella häntä. Hän mietti, oliko tämä Isiksen juoni hänestä irtipääsemiseksi.
Hän mietti toisinaan, tekikö Isis tämän hänelle tarkoituksella kukistaakseen
hänet täysin, orjuuttaakseen hänet, tehdäkseen hänet merkityksettömäksi. Ja
nämä myriadit vastakkaiset energiat virtasivat Aatamin lävitse koko ajan, kun
hän rakensi tätä täydellistä unelmalinnaa Isikselle.
Linna ei tietenkään koskaan ollut riittävän hyvä. Voi, se
on minun mielestäni mahtava, mutta Aatami työstää sitä edelleen. Se on linna,
mitä ei saada koskaan valmiiksi, koska rakas shaumbra, jokseenkin
tasapainottomassa sydämessään Aatami pelkää kutsua Isista sisään ja sitä, ettei
tämä hyväksy linnaa.
Tämä merkitsee, ettei Isis hyväksy häntä. Tämä merkitsee,
ettei tule jälleentapaamista. Tämä merkitsee, ettei mennä eteenpäin. Jos hän
siis jatkaa linnansa rakentamista ja muokkaamista, itsensä epäilemistä ja pelin
pelaamista, hänen ei koskaan tarvitse kohdata tuota kysymystä: onko hän Isiksen
paluun arvoinen? Onko hän sen arvoinen?
Ja Isis miettii koko ajan: "Mitä Aatamille on
tapahtunut? Miksei hän ole soittanut? Ehkäpä hän ei enää rakasta minua. Ehkäpä
hän on löytänyt jonkun toisen. Ehkäpä hän on pettänyt minua. Ehkäpä hän yrittää
saada valtaa. Ehkäpä hän yrittää kukistaa minut täysin. Ehkäpä en ole hänelle
riittävän kaunis. Ehkäpä hän on löytänyt sisältään jotain, mikä on
korkeampilaatuista kuin minä. Ehkäpä en ole arvokas saamaan koskaan Aatamin
rakkautta. Ehkäpä käännän selkäni. Kätken kyyneleeni, jottei minun tarvitse
koskaan kohdata tuota kysymystä, soittaako Aatami minulle, toivottaako hän
minut tervetulleeksi takaisin luokseen. Niinpä pidän itseni kiireisenä. Teen
kaikkea muuta, paitsi katson."
Rakas shaumbra, tämä on tarina Isiksestä ja Aatamista. Se
on myös teidän tarinanne. Se on tarina sisäisestä ja ulkoisesta
ilmaisumuodostanne. Se on tarina ihmisitsestä ja jumaluudesta. Kenties ette
usko olevanne arvokas, että olette rakentaneet riittävän hyvän talon
jumaluutenne liittymiseksi seuraanne täällä, joten jatkatte talon rakennusyritystä.
Ja kenties jumaluutenne juuri nyt tällä hetkellä miettii: "Miksi ihmeessä
en ole saanut soittoa? Miksi ihmeessä minua ei ole kutsutte tuohon pyhään
paikkaan, mitä kutsutaan ihmisen olemassaoloksi?" Kenties jumaluus uskoo
teidän pettäneen sen.
Niin tämä peli jatkuu. Petos jatkuu ja erillisyys jatkuu,
koska mitä jos - vain mitä jos - ihmisyys ei pitäisi jumaluudesta? Mitä jos se
olisi pettynyt intiimeimpään osaansa? Mitä jos sillä olisi niin monia
kokemuksia ja niin monia rakkauksia kaikissa elämissään, ettei se halua enää
itseään? Mitä jos…?
Kohtaatte joitain tärkeimpiä olemassaolonne kysymyksiä
tällä hetkellä. Kohtaatte loppuunsaattamisen ja hyväksymisen kysymyksiä. Suuri
ja pimeä energia tulee sisään juuri nyt ja sanoo: "Mitä jos jumaluus ei
pidä minusta? Mitä jos se ajattelee minun rakentaneen roskatalon? Etten ole arvokas? Mitä jos jumaluus tulee kertomaan
minulle, että minulla on ainakin tusina elämää vielä, ennen kuin se edes
harkitsee tilannetta?" Ja se on sabotointia. Se on keinotekoista, ja ne
meistä jotka ovat omassa kolmannessa ympyrässämme, voivat kertoa teille, että
se on suurin harha ja huijaus, minkä koskaan annatte itsellenne. Mutta se on
myös suurin lahja.
Muotokuva
teistä
Niin, rakas shaumbra, vedetään syvään
henkeä. On aika lähteä Shaumbra-huoneesta. Olette tervetulleita tänne
takaisin koska tahansa. Olette tervetulleita takaisin tänne katselemaan
ympärille, katsomaan kuvia. Kun kävelette ulos Shaumbra-huoneesta, kun menemme
takaisin galleria-alueelle, niin olemme ripustaneet jotain hyvin erityistä
teille.
Vetäkää syvään henkeä…
Laitoimme esiin muotokuvan sinusta. Ketään muuta ei ole
tuossa kuvassa, vain sinä. Se on muotokuva, joka on ollut tekeillä aionien
ajan. Se on dynaaminen. Siinä on syvyyttä ja ulottuvuutta. Se on kasvot tästä
ihmisinkarnaatiosta ja kaikista muista, mitä sinulla on koskaan ollut. Se on
kasvot ja energia sinusta kauan ennen, kuin tulit maan päälle.
Sen alla on laatta. Laattaa ei ole kirjoitettu sanoin,
jotka ihmissilmä voi nähdä, vaan se on energiailmaus. Se on värähtelysi. Se on
resonanssisi. Tuossa laatassa on laulusi.
Ja kun lähdette tänään, ripustamme jokaisen näistä
muotokuvista - teidän muotokuvanne - pääkäytävään, käytävään, jonka läpi
jokaisen tänne tulevan olennon on kuljettava. Hän näkee kuvanne ja se roikkuu
täällä ikuisuuden.
Se roikkuu täällä esimerkkinä ihmisestä, joka lähti
Kotoa, jätti henkiperheensä, tuli maan päälle ja kävi läpi ilot ja tuskan,
mutta joka valmistui. Se on täällä, jotta he näkevät, että se voidaan tehdä,
että olette standardeja. Niinpä kutsumme tätä Standardien saliksi. Ja jos
luette tai kuuntelette näitä sanoja, muotokuvanne on täällä.
Mennäänpä nyt takaisin ulos. Kaikki entiset vieraat ovat
täällä odottamassa, juhlimassa. Juhlimassa teitä. Kyse
ei ole minun lähtemisestäni. Kyse on teidän valmistumisestanne. He juhlivat.
Mutta ennen kuin päästämme irti tämän päivän energiasta,
otetaanpa hetki ja tunnetaan kauneutta - auringonpaistetta ja no, varmasti on
sateenkaaria ja sataa samaan aikaan. Näin voi olla. Ottakaa energeettinen kuva
tästä perheestä, jota kutsumme shaumbraksi, kaikista vieraista jotka ovat
koskaan olleet täällä, luonnosta, turmeltumattomasta kauneudesta, mökistäni,
tämän kaiken tervetuloa-matosta.
Minne
menette?
Ja minulla on yksi kysymys, ennen kuin lähdemme. Minne
menette? Missä on teidän tilanne? Missä on teidän tilanne? Minulla on tämä
mökki, jonka olen luonut. Rakastan sitä ja omistan sen. Kun teillä on
epätoivoisia hetkiä, kun pelkäätte ja olette ahdistunut, kun teidän on päästävä
pois, niin minne menette? Minä tiedän, minne menette, eikä se ole aina kovin
kaunista.
Jotkut teistä menevät… kuvitelkaa pimeä luola. Jotkut
teistä menevät tyhjyyteen - ja tämä on mökkinne? Tämä on "minä olen"
-talonne? Jotkut teistä eivät pysty kuvittelemaan itseään kauniissa paikassa,
joka on teidän. Teidän on mentävä jonkun toisen mökille, jonkun toisen
ulottuvuuteen.
Minne menette, kun on vaikeaa? Minne menette
hengähtämään, uudistumaan? Miksi annatte itsellenne hökkelin, vankityrmän?
Miksei teillä ole mitään paikkaa, rakas shaumbra? Ettekö ole tällaisen mökin arvoinen,
jossa on kaikki henkenne rakkaus ja kauneus?
Tiedän, että joskus olette menneet tekemään
ajatusharjoituksia luodaksenne kauniin paikan, mutta väsytte puolessa
minuutissa. En puhu mielessänne. Puhun sydämessänne. Minne menette yöllä?
Valitettavasti monet teistä ovat edelleen henkisesti kodittomia. Teillä ei ole
mitään paikkaa minne mennä.
Teillä on kaikki työkalut ja kaikki resurssit, ette vaadi
tilaa, ette tarvitse lainaa, ette kuluta energiaa, ette varasta keneltäkään
muulta, joten rakas shaumbra, kutsun sinut luomaan oman täydellisen kotitilasi.
Se on kotitila sinulle, hengellesi, sielullesi,
olemuksellesi. Luo se ehdottomassa ilossa ja rakkaudessa ja lakkaa
huolehtimasta, onko se täydellinen. Lakkaa tuhoamasta sitä, mitä olet luonut.
Olet sen arvoinen. Älä kopioi minun mökkiäni, koska silloin se ei oikeastaan
ole sinun. Tee se sydämestäsi. Luo tämä tila. Se on kotisi tästä edespäin. Se
voi olla mitä tahansa, mitä haluat.
Hyvästi
Tämän myötä, rakas shaumbra, teidän on aika lähteä
tilastani, mökiltäni. Minun on aika tehdä valmistelujani. Minun on nimittäin
pakattava kasseja. Minulla on melkoinen matka edessäni.
Voi… (tunteikkaasti) tulen kaipaamaan näitä aikoja, kun
nauramme, ravistelemme toisiamme, mietimme, onko jokin totta vai ei ja tutkimme
uutta tietoisuutta. Miten tulenkaan kaipaamaan tätä.
Tulen tänne puhumaan teille kaikille - en enää näiden
kanavien kautta, vaan syvällä sisällänne, henkilökohtaisesti sinä ja minä.
Tämän myötä palaamme aivan hetken kuluttua viimeisiin
kysymyksiinne - Luojalle kiitos siitä! (Naurua)
Ja niin se on.